Pohjoista valoa

Ajankohtaista

Lapin korkeakoulukonsernin neuvottelukunta linjasi korkeakouluyhteistyön tulevaisuutta 14.5.2012
Lapin korkeakoulukonsernin neuvottelukunta tuki kokouksessaan 14.5. Lapin ammattikorkeakoulun ja uuden yhteisen ylläpitäjän perustamista vuoden 2013 alussa. Neuvottelukunta piti opetus- ja kulttuuriministeriön aloituspaikkaleikkausta edelleen kohtuuttomana ja esitti, että asiasta tehdään uusi esitys. Maakunnallisen innovaatiotoimijan valmistelun jatkaminen sai neuvottelukunnan tuen.
PKI ja MTI esittäytyivät kulttuuriväelle kulttuurikahveilla 10.5.2012
Aineen taidemuseolla Torniossa 8.5. pidetyillä kulttuurikahveilla käytiin vilkasta keskustelua erityisesti koulutusorganisaatioiden mahdollisuuksista osallistua ympäröivän kulttuuri- ja matkailuelämän kehittämiseen.
Opetusnäytteitä kielikeskuksella 4.5.2012
Lapin korkeakoulukonsernin kielikeskuksen ruotsin kielen yliopistonlehtorin ja yliopisto-opettajan tehtäviä hakeneet antavat opetusnäytteet maanantaina 7.5. klo 10.00-13.00 välisenä aikana.
Kulttuurikahveilla pohditaan kulttuurin ja matkailun tulevaisuutta pohjoisessa 3.5.2012
Pohjoisen kulttuuri-instituutin ja Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin järjestämillä kulttuurikahveilla tiistaina 8.5. Torniossa keskustellaan kulttuuritarjonnan ja matkailupalveluiden mahdollisuuksista yrittäjyyden ja koulutuksen näkökulmasta.
Lapin korkeakoulukonsernin johtoryhmän päätöksiä 26.4.2012
Lapin korkeakoulukonsernin johtoryhmä kokoontui Torniossa 19.4.2012.
Lappilaista koulutusta halutaan viedä maailmalle 23.4.2012
Lapin korkeakoulukonsernin kaikki kolme korkeakoulua ovat mukana kansallisessa koulutusvientiklusterissa nimeltään Future Learning Finland. Klusterin tarkoituksena on vastata suureen suomalaisen koulutuksen kysyntään kokoamalla toimijoita Suomesta ja valmistella yhteistarjoomia sekä koulutusvientituotteita ulkomaalaisille asiakkaille.
Tulevaisuusfoorumi: Onko Barentsin alue Euroopan veturi vai siirtomaa? 18.4.2012
Barents Cafén tulevaisuusfoorumissa pohditaan alueen tulevaisuutta. Yleisölle avoin keskustelutilaisuus pidetään maanantaina 23.4.2012 klo 13–15.30 Polarium-salissa Arktikumissa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Tales from the North – Tarinoita Pohjoisesta –konferenssi Inarissa ylitti odotukset 13.4.2012
Pohjoisen kulttuuri-instituutin (PKI) järjestämä kansainvälinen konferenssi Tales from the North – Tarinoita Pohjoisesta 10.-12.4. Inarissa kulttuurikeskus Sajoksessa osoitti, että keskustelu kulttuurin, matkailun ja yrityselämän rajapinnoista kiinnostaa kansainvälisesti niin tieteentekijöitä, yrittäjiä kuin taiteilijoitakin. Konferenssi tarjosi laajan kattauksen merkittäviä esityksiä maailmanluokan asiantuntijoilta yhdistettynä maanläheisiin esimerkkeihin konkreettisista yrityksistä ja projekteista erityisesti soveltavan taiteen ja arktisen elokuvan aloilla.
Blogista tietoa Lapin aikuiskoulutuksen toimintamallin kehittämisestä 4.4.2012
Lapin korkeakoulukonsernin Lapin aikuiskoulutuksen toimintamallin kehittämishankkeen (AIKO) tiedottaminen tapahtuu blogin kautta.
Etä- ja verkko-opintojen tukipalveluita yhteisesti 2.4.2012
Pitkään toiminut yhteistyö etä- ja verkko-opintojen tukihenkilöstön kesken jatkuu osana Lapin korkeakoulukonsernin palvelukeskusta. Etä- ja verkko-opintojen tukipalveluissa tarjotaan teknistä ja pedagogista tukea sekä koulutuksia, ylläpidetään etäopetusjärjestelmiä ja tehdään kehitystyötä. Tuki on kiinteä osa opiskelua ja opetusta suunnitteluvaiheesta toteutukseen, arviointiin ja kehittämiseen.

Konserni blogeissa


Myös konserniasiaa voi bongata Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun johtoryhmän ylläpitämästä blogista TOKEM JORYNAA ja Lapin yliopiston johdon ylläpitämästä Laajakulma-blogista.

Beglobal-banneri-RAMK-280x125.gif