Innovaatio-ohjelma
Lapin korkeakoulukonsernin innovaatio-ohjelmalla pyritään alueen osaamisen, yrittäjyyden ja liiketoiminnan kehittämiseen tukemalla sekä teknologisten, kaupallisten että sosiaalisten innovaatioiden syntymistä. Lapin korkeakoulujen innovaatio-ohjelma kattaa valittujen painopistealojen kehittämistä tukevan tutkimus-, kehittämis- ja palvelutoiminnan. Toimeenpano tapahtuu sekä konsernin yhteisten että konserniosapuolten omien hankkeiden ja perustoiminnan suuntaamisen kautta.
Innovaatio-ohjelman toteuttaminen tuottaa alueelle uutta, aluetta palvelevaa tutkimusta, koulutusta ja hanketoimintaa, joka puolestaan luo yrityksille ja muille organisaatioille kilpailuetuja sekä parempia palvelukäytäntöjä. Ohjelma parantaa innovaatiotoimijoiden yhteistyötä ja poistaa tutkimus- ja kehittämistoiminnan päällekkäisyyksiä vahvistamalla palvelevan tutkimus- ja kehittämistoiminnan koordinaatiota. Aluekehitysvaikutuksien lisäksi innovaatio-ohjelma profiloi korkeakouluyksiköiden toimintaa, vahvistaa tutkitun tiedon käyttöä kehittämistoiminnassa ja lisää henkilöstön palvelu- ja kehittämisosaamista.
Innovaatiotoiminnan kohteiden ja painopisteiden valinta ei kuitenkaan sulje pois vapaan tutkimuksen ja kehittämistyön mahdollisuuksia Lapin korkeakouluissa.
Innovaatio-ohjelman tavoitteet
- lisätä ja pitkäjänteistää alueen kehittämistä palvelevaa tutkimus- ja kehittämistoimintaa
- suunnata toiminta vaikuttavasti maakunnan painopiste- ja kehittämisaloille
- varmistaa konsernimainen yhteistyö toiminnan suuntaamisessa, valmistelussa ja toteutuksessa
Toiminnan painopisteet
Lapin korkeakoulujen innovaatiotoiminnan kehittämiskohteet on koottu neljään painopistealaan, jotka ovat
- Elämysten, kulttuurin ja matkailun Lappi
- Hyvinvoinnin Lappi
- Luonnonvarojen Lappi
- Teollisuuden Lappi.
Painopistealojen kehittämistä tukee Lapin korkeakoulujen läpileikkaavat osaamisalueet, joita ovat
- liiketoiminta- ja yrittäjyysosaaminen
- ICT-osaaminen
- koulutusosaaminen
|