- Missä tehtävässä toimit tällä hetkellä? Kuvaa toimeasi ja arkeasi, millainen on tyypillinen työpäiväsi?
Tällä hetkellä vedän 1,5 vuoden mittaista projektia nimeltään ”Väylänvartta tunturiin ja takaisin – Alkuperäinen Lappi”. Projektissa kehitetään Tornionjokilaakson ja Tunturi-Lapin kylien matkailua yhteistyössä kahden muun Leader-alueen, Outokaira Tuottamhan ry:n ja Ruotsin puolen Tornedalen 2020:n kanssa. Olemme puolivälissä projektia, ja asetetut tavoitteet on jo saavutettu. Syksyn 2018 aikana järjestin yli 20 erilaista tiedotus- ja koulutustilaisuutta erilaisten teemojen puitteissa, kuten valmismatkalain muutosten luentoja ja Bókun-varausjärjestelmän koulutustyöpajoja. Samoilla teemoilla mennään myös tämä kevät, lisäksi pidämme isomman verkostoitumistyöpajan Enontekiön Hetassa huhtikuun lopussa. Tänne osallistuu myös yrityksiä ja elinkeinoa Norjan puolelta.
Hankealueeni koostuu neljästä Tunturi-Lapin kunnasta; Enontekiö, Kittilä, Kolari ja Muonio. Työskentelen tiiviisti kuntien elinkeinojen sekä paikallisten matkailuorganisaatioiden kanssa. Työviikko sisältää yleensä liikkumista koko Tunturi-Lapin alueella, mutta toimistoni sijaitsee Kolarissa. Asun lapinkoirani Hallan kanssa Kurtakon kylässä pienessä sinisessä talossa, jossa viihdyn kovasti. Jos mahdollista, teen töitä myös kotoa käsin ja joustavalla aikataululla. Työnantajani on erittäin joustava näissä asioissa ja luottaa siihen, että hommat tulevat tehtyä ajallaan ja laadukkaasti työntekopaikasta huolimatta. Sain itselleni myös harjoittelijan hankkeeseen, Hanna Kallioniemi on markkinoinnin rautainen ammattilainen, joka tutustuu nyt työssäoppimisen kautta matkailualaan. Apukädet tulevat tarpeeseen, sillä tekemistä riittää.
- Mistä oppilaitoksesta ja koulutusohjelmasta valmistuit? Milloin?
Opiskelin Lapin ammattikorkeakoulussa matkailun koulutusohjelmassa vuosina 2012-2015 kolmen vuoden ajan, ja valmistuin Restonomi amk-tutkintoon puoli vuotta etuajassa 18.6.2015. Työharjoittelut suoritin rovaniemeläisessä kokoushotellissa ja opinnäytetyöni käsitteli tunnetun ohjelmapalveluyrityksen laatu- ja perehdytysasioita.
- Mitä opinnot antoivat tulevaa uraasi varten? Mieleenpainuvin opiskelumuistosi?
Olin opiskellut matkailualaa viimeksi 90-luvulla, ja vaikka olin työskennellyt matkailualalla koko tämän välisen ajan, minusta tuntui, että halusin päivittää tietoni ajan tasalle. Vaikka olisin voinut ahotoida useampia ensimmäisen vuoden ns. perustiedon kursseja, valitsin niiden suorittamisen käytännön tasolla täysin ajatellen tuota tietojen päivittämisen tarvetta. Koen, että tästä valinnasta oli erityisen paljon apua ajatellen tulevia työtehtäviäni. Opinnot kehittivät suuresti myös sisällöntuotantotaitoja ja kirjoittamisen taitojani.
Opiskeluajalta on jäänyt monia hyviä muistoja. Päällimmäisinä ovat kuitenkin käytännön oppimisen asiat. Ruokatuotannon kurssini sain suorittaa osallistumalla Lapin yliopiston luontomatkailun kenttäkurssilaisten muonitustehtävällä Ylläksellä. Tehtävä sisälsi neljän päivän ajan viidentoista hengen koko päivän ruokailut, eli niiden suunnittelu tuotekorttien ja katelaskennan muodossa sekä käytännön toteutus. Toinen hieno muisto on kokous- ja kongressipalveluiden kurssin suorittaminen korkeakoulujen kansainvälisten asioiden kevätpäivien järjestämisessä Levillä, jossa pääsi käytännön tasolla tutustumaan ison kokoustapahtuman järjestelyihin. Myös työssäoppimisen aika kokoushotellin myyntipalvelussa toi kokonaan uuden näkökulman myyntipalvelun tehtäviin käytännön tasolla. Muun muassa erilaisten varauskanavien hallinnointi oli tuolloin minulle uutta.
- Kuvaa urapolkuasi. Millainen oli Sinun reittisi nykyiseen tehtävääsi?
Matkailualan työkokemukseni on 20 vuoden ajan sisältänyt niin hotelli- ja ravintola-alan käytännön töitä kuin työskentelyä IT-projektien ja taustasovellusten parissa. Työtehtäviin on kuulunut asiakastuki- ja koulutusprojekteja, asiakkuuksien hoitoa, projektinhallintaa sekä myyntiä ja markkinointia. Vaikken pidä itseäni erityisen teknisenä ihmisenä, enkä ole tietotekniikkaa juuri opiskellut, urallani on kuitenkin ollut melko paljon IT-alan osaamista ja teknisten asioiden ymmärrystä. Miellän vahvuuteni olevan kuitenkin asiakkaiden ja asiakkuuksien hallinnassa sekä järjestelmällisyydessä, eli operatiivisessa toiminnassa. Tämän asian toteaminen vahvistui opiskeluni myötä, ja pidän tällä hetkellä mielekkäämpänä ihmisten ja käytännön asioiden kanssa toimimisen kuin IT-alan tausta-asioiden hoitamisen, vaikka näillä tehtävillä onkin selkeä palkkausero matkailualalla. Lukiessani tämänhetkisen työni työnhakuilmoitusta, minulle tuli välitön tarve hakea paikkaa, vaikka olin vielä edellisessä työpaikassa tiukasti töissä. Näin yleensä työpaikkojen kanssa käy, että tehdään sitten viimeiset kuukaudet limittäin ja annetaan itsestä se 150% irti. Onneksi perehdytys nykyiseen työni oli mutkatonta, ja sain rauhassa suunnitella oman työtahtini ja projektisuunnitelmani toteutuksen käytäntöön.
- Mitä terveisiä, toiveita tai kehittämisideoita haluaisit esittää entiselle oppilaitoksellesi?
Mielestäni restonomitutkinnon ideaalinen suorittamisaika on kolme vuotta, koulutusohjelman voisi hyvin lyhentää siihen. Omalla vuosikurssillani useat saivat tutkinnon suoritettua 2,5 vuodessa, johon olisin varmasti itsekin pystynyt, ellen olisi ollut koko opiskelujeni ajan työelämässä. Monimuotoinen opiskelu etä- ja lähiopiskelujen yhdistelmänä on erittäin hyvä tapa opiskella, vaikkakin se vaatii suuren motivaation opiskelijalta. Koin, että lähipäiviä olisi voinut olla enemmänkin, mielestäni lukukauden aikana niitä voisi olla kahteen otteeseen eli lukuvuonna neljä tapaamiskertaa. Lisäisin vielä entisestään työelämään tutustumista kaikille kursseille joko käyntien tai luentojen muodossa. Antoisinta oli kuulla käytännön tasolla yrittäjiltä heidän urapolkujaan ja yritysmaailman haasteita. Myös mitä enemmän kurssien suorituksessa käytännön tehtävissä on mahdollista joustaa, koen sen olevan erityisen tärkeää oppimisen kannalta. Kaiken kaikkiaan olen erittäin tyytyväinen opiskeluihini Lapin ammattikorkeakoulussa ja parhaillaan opiskelen matkailualan ylemmän ammattikorkeakoulun tutkintoa. Isot kiitokset kaikille opiskelukavereilleni, opettajille ja etenkin omille tutoreilleni Päivi Hanni-Vaaralle ja Minna Sipposelle!

Laura Hokajärvi